Home » artikkelit » Konepajahalli Punavuoressa elää taas

Konepajahalli Punavuoressa elää taas

Pitkään toimintaa odotellut Konepajahalli Punavuoressa elää taas.  Kauan tyhjillään olleen rakennuksen kokonaisvaltainen kunnostus on pääosin valmistunut. Tiloihin suunnittellut sekä yksityiset että julkiset palvelutiloja ovat tuoneet Konepajaan kulttuuri-, liikunta- ja ravintolatoimintaa mutta myös monenlaisia toimitiloja. Merikortteleiksi kutsuttu rakennuskompleksi sisältää liiketiloja, toimistoja mutta myös erilaisia tilaisuus- ja kokoustiloja (Asiasta uutisoi Helsingin Uutiset).

Konepaja on herättänyt paljon kiinnostusta ja vaikka alue ei ole vielä kokonaisuudessaan valmis, on se nyt jo houkutellut yrityksiä. Konepajassa pitää toimintaa suunnittelutoimistoja, konsulttitoimistoja  ja muun muassa yritykset Vimma, Stoodio ja Circuit ovat sijoittuneet Punavuoren uuteen historialliseen toimiympäristöön. Entisestä vanhasta tehdasrakennuksesta, Merikorttelista on mahdollista vuokrata toimitiloja ja liittyä osaksi elinvoimaista ja nuorekasta työyhteisöä.

Alue on ihanteellinen liiketoimintaa suunnitteleville yrityksille, koska Punavuoren urbaani ja monipuolinen kaupunkimiljöö on vilkas ja tunnettu. Alueella on ravintoloita, kahviloita, baareja ja kivijalkaliikkeitä. Täällä olet asiakkaiden ulottuvilla mutta myös osa innovatiivista työympäristöä.

Tutustu Merikortteliin

Katso toimistoja Punavuoresta